Tapasin Karhupuistossa vanhan miehen.
Sillä oli parran sänki leuassaan
ja kuivunutta verta otsassa.
Siitä huolimatta (tai juuri siksi)
se oli oikein iloinen veikko.
Sanoi ettei ole koskaan koskenut pulloon
ja sitten se nauroi ja polki jalalla maata.
Käski minunkin lopettaa ryyppäämisen.
Esitin itseäni yksinkertaisempaa
ja tulimme hyvin juttuun.
Mies tiesi monta asiaa minusta:
tiesi että olen hyvä ihminen
tiesi että elän hyvän elämän.
Itse se ei ollut saanut
joulukorttia lapsiltaan.
Sitten se nauroi ja polki jalalla maata
(vaikka nyt ei yhtä hilpeästi).
Erotessamme mies huusi perääni:
”Älä oksenna aurinkoon!”
En osannut vastata yhtä viisaasti.
Tarkoitti varmaan iloisessa mielessään
ettei saa maallisella kuonalla
peittää universaalia valoa.
Ettei saa pienet murheet kätkeä
elämämme suuria iloja.
(Tai sitten tahtoi varoittaa
oksentamasta selällään maaten
katse kohti taivasta ja aurinkoa
ettei tukehdu vatsahappoihin.)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti